Kiril Kozlovsky & co
Grande Finale
ma 23.5.2011 klo 19
Klassisen sarjan huipentavat Postiglione-kvartetti, huilisti Junnonen sekä pianistit Arrebola & Kozlovsky.
Huilutaitelija Sami Junnonen (s. 1977) lukeutuu huilistina oman sukupolvensa merkittävimpiin taiteilijoihin. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa ja suoritti huilunsoiton diplomitutkinnon erinomaisin arvosanoin 2007. Lisäksi hän opiskeli stipendiaattina Lyonin konservatoriossa ja Kööpenhaminan kuninkaallisessa konservatoriossa. Hän on osallistunut useille mestarikursseille Euroopassa. Suomalaiset kulttuurisäätiöt ja yhteisöt ovat myöntäneet hänelle useita tunnustuspalkintoja taiteellisesta työstään. Kansainvälisen kilpailumenestyksen ja merkittävien koesoittojen myötä Junnonen on vakiinnuttanut asemansa myös ulkomailla. Viimeisin palkinto on Saksassa käydystä 12. kansainvälisestä Friedrich Kuhlau huilukilpailusta 2007. Hän on esiintynyt ja opettanut mestarikursseilla kulttuuritapahtumissa, festivaaleilla ja konserteissa useimmissa Euroopan valtioissa, Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa. Hänen vakiintuneimpia kamarimusiikkipartnereitaan ovat pianotaiteilijat Hanna Tuominen ja See Siang Wong.Huilunsoiton ohessa Junnonen säveltää ja sovittaa aktiivisesti. Instrumentit: Muramatsu, 18 ja 14 karaatin kultahuilut.
Espanjalainen Javier Arrebola (s. 1981) opiskeli Ana Guijarron oppilaana Madridin kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa, missä hän suoritti pianossa ja kamarimusiikissa dosentin tutkinnot parhain mahdollisin arvosanoin. Vuodesta 2003 Javier Arrebola on opiskellut Sibelius-Akatemiassa, missä on on osallistunut mm. Eero Heinosen, Ralf Gothonin ja Malcolm Bilsonin mestarikursseille. Tällä hetkellä hän suorittaa opintoja esittävän säveltaiteen tohtorinkoulutusyksikössä, opiskeltuaan välillä myös Universität für Musik und darstellende Kunst:ssa Wienissä. Javier Arrebola on esiintynyt useissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa ja Latinalaisessa Amerikassa sooloresitaalein sekä kamarimusiikki- ja liedkonsertein.
Postiglione -kvartetti
Sami Junnonen, huilu
Javier Arrebola, piano
Kiril Kozlovsky, piano
Liput 15/10
Lippuvaraukset:
posti@kulttuurikirkko.net
050-3649962















