24.5.2011 Tsunamika

ti 24.5.
to 26.5.2011 klo 19

Koko perheen musiikkinäytelmä, joka kertoo valtamerestä, yksinäisyydestä, valosta, rakkaudesta ja ystävyydestä.

Tsunamika laulumusiikkinäytelmä 2011

Tsunamika on suuri ja vanha, uusi tarina. Tsunamika kertoo tytöstä, joka pelastuu tuonpuoleisesta vedenalaisesta maailmasta maan pinnalle auringonjumalan avustamana. ISIS teatteri valmistaa Tsunamikasta pienen, modernin, syvän ja kevyesti liikuteltavan musiikkiteatteriesityksen. Se kertoo valtamerestä, auringosta, rakkaudesta ja ystävyydestä.
Alussa on tyttö, yksin ja yksinäisenä suuren valtameren pohjalla. Hän toivoisi joskus näkevänsä auringon. Viisaan hengen opastamana tytön toive alkaa toteutua. Meren pohja tärisee ja meri alkaa nousta. Valtava aalto tuo paitsi tytön pintaan, saa aikaan paljon muutakin, hävitystä ja tuhoa. Tämä tositapahtumista alkunsa saanut, muinaisesta tarustosta ammentava, intialaisen kalastajakylän naisten keskuudessa syntynyt satu on kaunis ja koskettava. Nuori Tsunamika-tyttö tuo toivoa ja ymmärrystä ihmisten välille kaikkialla, missä kulkee. www.tsunamika.org
Nyt on meidän vuoro.
Isis-teatterin työryhmä valmistaa intialaisen kalastajakylän naisten Tsunamika-tarinasta kiertävän musiikillisen teatteriesityksen. Tsunamikan suomalaisen version on kirjoittanut ja dramatisoinut teatteriohjaaja Liisa Isotalo. Sen äänimaailman ja laulut on säveltänyt muusikko Suvi Isotalo, Lavastuksen suunnittelee ja toteuttaa lavastaja Sampo Pyhälä. Esityksen puvut suunnittelee Upasana projektin luoja intialainen designer Uma yhdessä suomalaisen työryhmän (Eeva Nurminen ja Emilia Eriksson) kanssa. www.upasana.in Suomalaisen Tsunamika näytelmän esittävät näyttelijä Susanna Haavisto ja muusikko Suvi Isotalo. Ensi-ilta on Suomessa 31.3.2011 Kulttuurikeskus Caisassa.
Esityksen valmistamisprosessiin liittyy elimellisenä osana yleisötyö tulevien kohderyhmien kanssa. Yleisötyöhön osallistuu taiteilijoiden lisäksi varhaiskasvatuksen ammattilaisia sekä opettajia. Yleisötyöstä on erikseen sovittava näytelmän tilaamisen yhteydessä. Se voidaan toteuttaa mittatilaustyönä kullekin ryhmälle parhaiten sopivaksi.
Tsunamika-laulumusiikkinäytelmä on uusi kansainvälinen yhteistyöprojekti. Se sai alkunsa Intiassa ISIS teatterin Legend of Birth projektin kansainvälisistä kontakteista. Suomalainen näytelmä toteutetaan yhteistyössä intialaisen Yatra Arts Foundationin kanssa. He valmistavat Tsunamika esityksen tamilin kielellä ja esittävät sitä Tsunami-aallon koettelemissa rantakylissä.
Suomalaisen Tsunamika-esityksen kieli koostuu alkusoinnuista ja laulettavuudesta, tarinaa kerrotaan itkuvirsiperinnettä ja kanteleen soittoa hyödyntäen rikkaassa modernissa äänimaailmassa, myös visuaalisesti värikylläässä jännittävässä vedenalaisessa maailmassa.
ISIS teatterin Tsunamika-työryhmä tarjoaa yhteistyötä muiden ammattiteattereiden kanssa Euroopassa. Tsunamika-projekti edistää ihmisten keskinäistä ymmärrystä ja ystävyyttä kansainvälisellä taiteen kielellä eri ihmisryhmien, eri kulttuurien, eri kielien ja kansojen välillä.

Tsunamika laulumusiikkinäytelmä valmistuu.
Tsunamikan ensi-esitykset ovat Kulttuurikeskus Caisassa 31.3.2011 klo 15 ja klo 18.
Koko perheen musiikkiteatteriesitys kertoo tytöstä, joka pelastuu tuonpuoleisesta vedenalaisesta maailmasta maan pinnalle Auringon-jumalattaren avustamana. Esiintyjinä ovat valovoimaiset näyttelijät ja laulajat Suvi Isotalo ja Susanna Haavisto.
ISIS teatterin tuottama pieni, syvä sekä musiikillisesti että visuaalisesti rikas esitys kulkee helposti luoksesi erilaisiin tiloihin. Minimitila esitykselle ja yleisölle on 50-60 neliömetriä.
Kuluvalle keväälle Tsunamika esitystä on mahdollista tilata vielä heti ensi-illan jälkeiselle ajanjaksolle 3.-12.4 sekä toukokuun lopulle 19.5 -1.6.2011!!
Tarinasta: Alussa on tyttö, yksin ja yksinäisenä suuren valtameren pohjalla. Hän toivoo näkevänsä auringon. Viisaan, simpukanhengen opastamana tytön toive alkaa toteutua. Meren pohja tärisee ja meri nousee. Valtava aalto tuo paitsi tytön pintaan, saa aikaan paljon hävitystä ja tuhoa. Tämä tositapahtumista alkunsa saanut, ja muinaisesta tarustosta ammentava, intialaisen kalastajakylän naisten keskuudessa syntynyt satu tuo toivoa ja ymmärrystä ihmisten välille Tsunamika-tytön välityksellä, kaikkialla missä hän kulkee. Tarina kertoo yksinäisyydestä, valtamerestä, valosta, rakkaudesta ja ystävyydestä.
Tsunamika-näytelmään liittyy kiinteästi yleisötyö osio, jota on myös mahdollista tilata. Sen avulla tuleva yleisö tutustuu aiheeseen ja tarinaan jo edeltä ja pystyy osallistumaan vuorovaikutteiseen esitystapahtumaan mm. soittaen ja laulaen mukana. Lisätietoa ISIS teatterista tai näytelmästä saat www.isisteatteri.fi ja Tsunamikan syntysijoilta www.tsunamika.org
Jos kiinnostuit esityksestä ota pikaisesti yhteyttä
Taija + 358 414 533411 taija.stahlberg@gmail.com
tai Merituuli + 358 456566595

Tsunamika
Susanna Haavisto
Suvi Isotalo

Liisa Isotalo: ohjaus

www.isisteatteri.fi

Liput 15/10 €
perhelippu (2+3) 50 €
Lippuvaraukset:
posti@kulttuurikirkko.net
050-3649962

Kommentointi on suljettu.