Tervetuloa Pitskun Kulttuurikirkon Sisällisrauhan syksyyn 2018

Olemme tänä vuonna olleet sadan vuoden takaisen sisällissotamme äärellä. Minäkin. Ohjaan tamperelaiselle Tellus naiskuorolle Tellu Turkan ja Petra Poutanen-Hurmeen säveltämää liikkuvaa kuoroteosta nimeltään SUSINARTUT.  Teoksen lauluissa pääsevät ensimmäistä kertaa ääneen monet sisällissotaamme osallistuneet naiset, jotka kirjoittamalla käsittelivät kokemaansa. Kirjoituksista huokuu inhimillisyys ja henkilökohtaisuus. Minulle kolmannen polven tamperelaisena tuo aika on noussut todella vahvaksi.

Kun meiltä taiteilijaryhmältä kysyttiin: Mikä tekee Susinartut-teoksesta erityisen sisällissotaa käsittelevän teoksen? Aloin pohtia Sisällissota-sanaa. Sisällissota? Sota ihmisen sisällä? Valintojen vaikeus, ratkaisujen etsiminen, epäonnistumiset, äärimmäisestä hädästä selviäminen, usko omaan itseen, luottamus toiseen, historian hyväksyminen ja uskallus vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Hyvän tekeminen itselle. Sisällisrauhan synnyttäminen.
Sisällisrauhan syttymistä toivon meidän kaikkien syksyyn. Sitä että uskaltaisimme määritellä henkilökohtaisen sisällissotamme ja löytää avaimet sen ratkaisuun ja sitä kautta Sisällisrauhamme.

Pikaisiin tapaamisiin, Päivinne

Susinartut 1918- naisvankien laulut elävät vielä ensi vuonnakin. Esitykset
la 19.tammikuuta klo 15 ja 18 Tampere Sorin Sirkus
su 20. tammikuuta klo 15 ja 18 Hämeenlinna, Hämeenlinnan Ryijysali
varaa lippusi pian, ne ovat jo loppumassa
https://susinartut.fi

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.